Ilta
Suuret kiitokset kaikille kommenteista ja huomioista avunpyyntöni täällä blogissa ja Facebookissa. Jostain syystä kaikki eivät ole pystyneet kommentteja blogiin kirjoittamaan, vaikka asetukset sallivat myös anonyymit kommentit. Pahoittelut siitä.
Tilanne ratkesi lähes itsestään kun "parturihuoneen" verholauta irrotettiin. Parturihuoneen verholaudan alla olevat tukipuut olivatkin sitten kerätty rakennusjätelavan pohjalta, eli se ei sitten ollutkaan niin industrial-lookalike, kuin makuuhuoneessa olevat rakenteet. Tässä kuvassa rakennelma jo lattialla.

Ratkaisu oli siis, että laudat pois, pinnat sopivasti suoriksi ja valkea maali aikanaan pintaan. Onhan se vähän tylsää, mutta voihan tuohon sitten myöhemmin halutessaan kehitellä lähes mitä vaan.
Samalla konseptilla parturihuoneessa. Taito-desing loisteputket vuodelta 1957 saivat myös lähteä, samoin kuin noin neljä neliömetriä peiliä. Seinä oli näköjään maalattu vaaleanvihreäksi peilien ollessa paikoillaan.
![]() |
Ja näitä rapsuteltavia ja avattavia riittää |
Ja tämä kuvien lisäys ja järjestely on kyllä aivan käsittämättömän hankalaa, ainakin tällä alustalla. Ei voi kuin ihmetellä. Vika on varmaan minussa, mutta silti, aivan hanurista. Joku blogiviisas voisi neuvoa millä logiikalla tämä oikein toimii.
Ja tuo kommenttien kirjoittaminen, asetuksissa on täppä kohdassa "salli anonyymit kommentit". No toiset pystyvät näköjään kommentoimaan tänne blogiin, mutta toisilta ei kommentteja hyväksytäkään. Yritän selvittää missä vika on. Jatkuu silti..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti