lauantai 17. joulukuuta 2016

Toteutuksesta 17

16.12.2016

Ilta

Vähän on hidasta tuo seinien ja katon tasoittaminen. Pieni virhearvio taisi tulla maallikolle, eli verholautojen verran. Nyt saattaa vähän japanilaisesta autoteollisuudesta peräisin oleva  JIT-menetelmä (Just In Time) ontua. Huomenna tulee keittönkaapit. Ikävä kyllä ne joudutaaan sijoittamaan välivarastoon eteiseen tai olohuoneeseen, koska laminaatti ei ole vielä keittiössä /olohuoneessa paikallaan.

Viime yönä tilasin myös kodinkoneet. Pitkin hampain tein tilauksen virolaisesta kodinkoneliikkeestä. Harmi kun hintaerot ovat sen veraan suuret suomalaisten kodinkonekauppojen tappioksi, että pihiys iski kotimaisen kaupan tukemisen sijaan. Toimitusajaksi luvattiin 2-5 vrk, joten saattaa tulla vähän tilan ahtautta alkuviikosta jos yli kaksimetrinen jääkaappipakastin, integroitava astianpesukone ja kalusteisiin sijoitettava erillisuuni ilmestyvät eteiseen. Tänään päivällä tuli jo ilmoitus, että tuotteet ovat jo kuljetusyrityksellä tulossa tännepäin. Tuotteet jäivät maksamaan noin 900 € josta kuljetuksen osuus 39€.

Tänään siis seinien tasoittelua ja alkuyöstä eteisen seinien maalausta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti