Aamusta yöhön
Nyt on päässyt pari vuorokautta luiskahtamaan ilman päivityksiä. Eilen vakaa aikomukseni oli päivittää tilannetta, sillä seurauksella, että aloitettuani kirjoittamaan päivitystä heräsin kahden tunnin päästä tietokone vatsani päällä, eli se sitten jäi vaikka lähellä olikin, sori siitä.
Lomalla ollessa on aika vähillä unilla voinut puuhailla remonttihommissa. Taloyhtiön säännöt tosin rajoittavat jonkin verran aamuyön tuntien tehokasta käyttöä, mutta muun muassa maalailla voi lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa. Sirkkelin, hiomakoneen ja poran käyttö on pyritty keskittämään aamu kahdekasan ja ilta kymmenen väliselle ajalle.
Jos edellinen päivitys olikin hiontapainotteinen oli sitä 20.12. päivä ja alkuilta. Huomasi, että tiilitasoitteen pöly asunnossa kehittää merkittävästi ihmisen sietokykyä, varsinkin jos sen voi yhdistää arkipäivisiin askareisiin ja muutossa merkillisiin paikkoihin joutuneiden tavaroiden etsintään.
Myöhään illalla ja yöllä saatiin sitten olohuoneen katto maalattua ja muutaman tunnin unien jälkeen vielä toiseen kertaan. Seinien leikkausarpien tasoittelu katosta onnistui kohtuullisesti, jos ottaa huomioon kaikissa huoneissa eri korkeudella sijainneet katot ja tasoittajan kokemattomuuden moisista tasoitushommista.
Heti aamun valjettua aloitettiin seinien maalaus, tai eihän aamu ollut vielä valjennutkaan vuoden lyhyimpänä päivänä kun seinät alkoivat valkenemaan.
![]() |
Maalia kului lähes 54 litraa, joista 9 litraa kosteisiin tiloihin tarkoitettua maalia |
![]() |
Eka veto ja valkoinen on uusi musta. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan aika on. |
Seinien maalauksen jälkeen aloitettiin laminaatin laitto olohoneeseen.
Laminaatti saatiin asennettua olohuoneeseen ja keittöön, eli enää olisi eteinen ja käytävä ilman uutta lattiaa.
Olen koettanut löytää sopivaa sisustustiililaattaa hormin ja jäljellejääneen väliseinän pätkän koristeluun, mutta en ole nähnyt niitä livenä missään kaupassa. Eniten silmää miellyttäisi vanaha englantilainen tiili ja ladonta tai sitten Venäjän vallan aikaisissa rakennuksissa käytetty tiili ja ladonta. Siispä asiaa selvittämään, Yllätyksekseni parhaiten mielikuvaani vastaavat Terca-tiilet ovatkin Korialla toimivan tiilitehtaan tuotteita. Tiilenpäitä katsomassa käydessä tein samalla tilauksen noin viidestä neliöstä.
![]() |
Terca-renaissance tiililaatta. Sain kolme tiililaattaa kotisovitukseen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti